Vaasan yliopiston opinnäytteet

Filosofinen tiedekunta, 2014

Liimatainen, Anu

Seksuaalirikollisten lääkehoidon perusoikeudellinen perusteltavuus

Ohjaaja/Valvoja (DI):
Eija Mäkinen
Tutkinto:
Hallintotieteiden maisteri
Pääaine:
Julkisoikeus
Tutkielman kieli:
Suomi
Sivumäärä:
78
Uudistetun koevapaussääntelyn myötä seksuaalirikollinen, jonka riski rikoksen uusimiseen on arvioitu vähintään keskisuureksi, voi päästä valvottuun koevapauteen, mikäli hän sitoutuu seksuaalirikoksen uusimisriskiä alentavaan lääkehoitoon ja mahdolliseen muuhun psykososiaaliseen tukeen ja valvontaan sekä koevapauden että ehdonalaisen vapauden ajaksi. Seksuaalirikollisten lääkehoitoa on arvioitava perusoikeusrajoituksena, koska vaikka se perustuu vangin suostumukseen, se liitetään osaksi rikosseuraamusjärjestelmää ja asetetaan ehdoksi vangin henkilökohtaista vapautta vankeutta lievemmin rajoittavaan valvottuun koevapauteen pääsylle. Tutkimuksessa arvioidaan, täyttääkö perusoikeusrajoitus hyväksyttävyyden ja suhteellisuuden vaatimukset; voidaanko vangin suostumusta lääkehoitoon pitää vapaaehtoisena, ja onko vain yhdelle vankiryhmälle kohdistettu lääkehoitoehto ongelmallinen vankien yhdenvertaisen kohtelun kannalta.

Seksuaalirikollisten lääkehoidon tavoitteena on turvata muiden henkilöiden henkilökohtaista koskemattomuutta. Toisen perusoikeuden suojaamisen tavoite on lähtökohtaisesti ja myös tässä tapauksessa hyväksyttävä peruste rajoittaa perusoikeutta. Perusoikeusrajoitus ei kuitenkaan ainakaan kiistattomasti täytä suhteellisuusvaatimukseen sisältyvää välttämättömyyden vaatimusta: lainvalmisteluaineistossa ei eksplisiittisesti osoiteta, että lääkehoito olisi muita, perusoikeutta vähemmän rajoittavia keinoja tehokkaampi keino suojata muiden henkilöiden henkilökohtaista koskemattomuutta. Perusoikeusrajoituksen oikeasuhtaisuuden kannalta huomionarvoista on, että lääkehoidon sivuvaikutukset voivat joissain tapauksissa olla pysyviä.

Perustuslakivaliokunta on tulkintakäytännössään kiinnittänyt huomiota suostumuksen aitouteen sekä sen varmistamiseen, että suostumuksen antaja tietää tai ymmärtää suostumuksen merkityksen. Perustuslakivaliokunnan mukaan vangin suostumus lääkehoitoon ei ole näennäinen, sillä lääkehoidosta kieltäytyminen ei automaattisesti estä koevapauteen pääsyä. Lainvalmisteluaineiston perusteella lääkehoito on kuitenkin tarkoitus suunnata osittain myös sellaisille vangeille, joilla ei muuten olisi mahdollisuutta päästä valvottuun koevapauteen. Näin ollen suostumuksen vapaaehtoisuus näyttäisi koskevan vain osaa vangeista, mitä voidaan pitää periaatteellisesti ongelmallisena.

Vankien eri asemaan asettamiselle on oltava perusoikeusjärjestelmän näkökulmasta hyväksyttävä syy.
Lääkehoitoon sitoutuminen on asetettu koevapauteen pääsyn edellytykseksi uusimisriskiltään vähintään keskisuureksi arvioiduille seksuaalirikollisille. Sääntelyllä on perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävä peruste (muiden henkilöiden henkilökohtaisen koskemattomuuden turvaaminen), mutta vankien yhdenvertaisuuden näkökulmasta on arveluttavaa, että edellytys kohdistuu vain yhteen vankiryhmään.
Avainsanat:
perusoikeudet, henkilökohtainen koskemattomuus, yksityiselämän suoja, seksuaalirikokset, valvottu koevapaus
© Tritonia 2014-2019